Hautaus
Kuolema
Kirja sanoo tautien olleen harvinaisia, ja ruton sammuneen kylmään. Tavallinen vaiva oli silmät, savu kodassa, ja vanhuus päättyi usein sokeuteen. Lisäksi keuhkokuume ja joskus isorokko. Lääkkeeksi kirja nimeää sammalen juuren, jota se kutsuu Jereh, ja väinönputken, Fadno, keitettynä poronheran kanssa. Haavaan pantiin pihkaa. Kylmettynyt jäsen voideltiin poronjuustolla. Rheen sanoo joidenkin eläneen yli sata vuotta, ja useimpien seitsemänkymmenen, kahdeksankymmenen ja yhdeksänkymmenen. Rummulla kysymisestä kirja kertoo toisaalla. Sitä ei toisteta tässä. (Schefferus 1674)
Hauta
Kun joku kuoli, kirja sanoo kodan jätetyn. Rikas käärittiin pellavaan, köyhä kuluneeseen villaan, pääkin peitettynä. Jotkut pantiin luolaan, jonka suu suljettiin kivillä. Väitteen, että ruumis haudattiin lieden alle, kirja hylkää. Haudalle pantiin kirves sekä piikivi ja teräs niiden mukaan, jotka eivät kirjan sanoin seuranneet kristillisiä menoja. Selitys on heidän omansa: valo ja tie metsän läpi, jos noustaan. Schefferus pitää tapaa vanhempana. Hautaa ei kaivettu mielellään. Köyhälle maksettiin, tai työhön saatiin ruotsalainen. Kirkkomaalla hauta oli kristillisin menoin. Suruasu oli huonoin vaate. Pulkka, jolla vainaja tuotiin, ja sairauden aikaiset vaatteet jätettiin haudalle. Pidot olivat kolmantena päivänä. Ruoka oli sen poron lihaa, joka oli vetänyt vainajan. Luut koottiin arkkuun ja haudattiin. Arkkuun kiinnitettiin puinen kuva vainajasta. Viinaa kirja kutsuu nimellä Saligawiin, autuaan viini. Varakkaammat toistivat pidot joka vuosi. (Schefferus 1674)