Vero
Birkarlit
Kirja sanoo, että lapinmaalaiset valitsivat ensin kuninkaan omistaan. Ruotsin kuningas Ladulaus, noin vuonna 1277, lupasi hallinnan sille, joka saisi heidät kruunun alle. Birkarlit, naapurit, ottivat tehtävän. Kirja kertoo Ericuksen ja Johannes Buren mukaan yhdestä birkarlista, jonka vaimo peitti lumeen Birkalan tielle. Mies laski viisitoista kulkijaa ja surmasi heidät yksi kerrallaan. Sen jälkeen muut alistuivat. Tämä on kirjan kertomus, ei tämän sivun päätös. Birkarlit tunnustivat riippuvansa Ruotsin kuninkaasta. Kustaa I otti heiltä hallinnan ja oli kirjan mukaan ensimmäinen kuningas, joka keräsi veron itse ja kokosi ihmiset talvella. (Schefferus 1674)
Käräjät
Kaarle IX käski 10. lokakuuta 1610 käskynhaltija Laurentius Laurentiita tuomitsemaan Uumajan, Piitimen ja Luulajan lapinmaata Ruotsin lain mukaan. Kirja laskee kolme käräjää: Ångermanlandin, sitten Uumajan, Piitimen ja Luulajan yhteiset, ja Tornion ja Kemin yhteiset. Tuomio annettiin kuninkaan nimissä käskynhaltijan suulla, tuomarin ja papin läsnä ollessa. Ne pidettiin markkinoiden aikaan, kirjan mukaan nykyisin tammikuussa ja helmikuussa. Alue, josta vero maksettiin, oli kirjan mukaan kruunun antama oikeus nauttia maata, ei tavara, joka jaettaisiin perillisille. (Schefferus 1674)
Vero
Ensin nahoista maksoivat birkarlit, eivät lapinmaalaiset. Bure sanoo harmaata oravannahkaa, neljäkymmentä nipussa. Kustaa I:n sopimuksessa Luulaja ja Piitime maksoivat kahdeksan nippua, 360 nahkaa, ja kaksi näädännahkaa. Tornio saman. Vuonna 1528 määrä kaksinkertaistettiin. Vuonna 1602 Kaarle käski joka kymmenennen poron ja kymmenesosan kuivatusta kalasta. Vuonna 1606 seitsemästätoista ikävuodesta maksettiin kaksi hirvasta tai kolme vaadinta, kahdeksan naulaa kuivattua kalaa, joka kymmenes vasa ja joka kymmenes tynnyri kalaa. Kirjan aikana täysi vero oli kaksi patacoonia. Tätä veroa kirja kutsuu nimellä Skattadaler. Puolikas vero oli yksi patacoon. Nahkoina viisikymmentä oravaa, tai ketunnahka ja kenkäpari, tai kaksi naulaa kuivattua kalaa, vastasi yhtä patacoonia. Kirja sanoo, että suuri osa verosta annettiin papeille. Poro laskettiin kolmeksi taaleriksi, ja kymmenykset otettiin sadasta, ei jokaisesta perheestä. Kuljetuksesta annettiin vielä kenkäpari, jota kirja kutsuu nimellä Haxapalka. Tornion tunturien takaa kirja nimeää Koutokeine, Aujouara, Teno ja Utziocki. Ne maksoivat Tanskalle puolet Ruotsin verosta, kalastuksen ja laidun oikeudesta, ei alamaisuudesta. Kemin Enare maksoi saman Tanskalle ja kolmasosan Moskovalle. (Schefferus 1674)